keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Takki ja Tukholma

Nyt lyödään kaks kärpästä yhdellä iskulla. Tai oikeastaan kolme.
1) Tein villatakin
2) Käytiin Tukholmassa ja
3) Candlefordin postineiti on ihan sika hyvä sarja ja sen seurassa neuloutuu mukavasti villatakki.

Takki on nimeltään Nineteen88 Garter Yoke Cardigan ja ohje löytyy Raverlyn ilmaisista. Omani nimesin 1.21 gigawatiksi, koska aloituspäivänä (tai siitä seuraavana) tuli telkkarista Paluu tulevaisuuteen ykkönen.
Mulla on ollu joku sellanen pakkomielle saada puettava juttu, jossa yläosassa on ainaoikeeta. Tällä on ainoastaan (tänään ja just nyt) 4 projektia. Ohje oli ihan ymmärrettävästi kirjoitettu, eikä ohjeen auki saamisessakaan ollut mitään ongelmaa. Mene ja tiedä sitten.
 Hovikuvaaja Sulo totesi tästä ylimmästä (jonka ihmisnäisempi versio löytyy Raverlysta) kuvasta jotta "Ihan on ku stiiven vestin neulekirjasta nyt tämä kuva". Totta, jotain stiiven henkeä tästä löytyy.

 Lankana Gjestal Janne, jota piti sitten vielä Tukholman reissun aamuna käydä Ogelista vielä seitsämäs kerä. Napit kirpparilta.

Olympiaterminaalissa iloksemme huomasimme, että Siljalla on nyt Irlanti teema. Mikä mainioin tapa tässäkin taas lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Oikeastaan teema ei mun mielestä sitte enää sen kummemmin näkynyt laivassa. Jotain fish and chipsejä sieltä sai. Ginnesi oli kuulemma pahaa, Magnerssin päärynäsiideri oli ihan hyvää. Nii ja olihan siellä sellanen elämään kyllästyneen näkölinen tyttötrio soittelemassa Irlantilaista musiikkia. Mä jotenkin kuvittelen mielessäni et sit ku me viipotetaan menemään siellä Dublinissa, ni sellanen viulumusiikki soi kokoajan taustalla. "Mennääks tonne pubiin? Ti-dii-di diid-di-dididi, One Guinness please, mennäään tonne istuu, Ti-dui-da-dui-da-da-daa"

Kuten kuvista saattaa päätellä, ilma Tukolmassa ei ollut mikään turhan hyvä. Aamusta oli ihan jeesjees, mutta iltapäivästä satoi enemmän ja vähemmän vettä. Perinteikkäästi suunnattiin heti vanhaan kaupunkiin Comics Heaveniin, isoon sarjakuvakauppaan ja Sound Pollutioniin. Tälläkertaa käytiin myös ihmettelemässä kuninkaan linnaa. Ei näkynyt viktuuriaa tai daanielia. Ihan vähän vaan vitutti sade siinä vaiheessa ku melkeen eksyttiin, Sulon netti ei toiminu ja mun kartta (Jonka HERRA ITSE OTTI RESPASTA *öhömöhöm*) oli mukamas nolo. Löydettiin kuitenki Burger King ja kaikki oli hyvin. Vähän myöhemmin sitte melkeen eksyttiin taas sinne Gärbohon (tai mihin ikinä).

Mua vähän nauratti, tavalliset ihmiset lahtaa korikaupalla kaljaa laivoilta. Mimmi ja Sulo rahtaa kolme levyä suklaata ja viis pussia mässyä.

Huah, nyt oon ihan väsynyt. Mun sisäreidet on aivan jumissa ja jalkojen nostelu sattuu. Pitäs raahautua neljäks töihin. No, sitte toisaalta on loppuviikko vapaata., ehtiipähän vähän palautua.




All in all. Matka meni hyvin. Ei riidelty ollenkaan. Villatakki on hyvä. Eiköhän me siellä vähän kauempanakin sitte pärjätä

.Ps. Parasta nyt: Perjantaina Graveyard (joka on muuten ruottalainen pändi)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti