tiistai 10. toukokuuta 2016

Ajopuu, osa 2

Ihmisellä on hyvä olla villapaitoja. Varsinkin tähän aikaan vuodesta.
Toistaiseksi tämän paidan käyttöaste on jäänyt vähäiseksi, koska säät hyppäs kylmästä lämpimään. Puoli lämpimiä odotellessa...


Malli on edelleenkin lempparini Isabell Kraemerin Driftwood. Tää on mulle toinen laatuaan. Aiemman tein ohjeen mukaan raidoittaen. Villapaita hyllyä tutkiessani huomasin että, multa puuttuu tällaisia yksinkertaisia yksivärisiä paitoja ja takkeja. Asiaa korjataan parhaillaan.
Lankana Svarta fåretin 2-säikeinen villalanka. Ostin tätä joskus uudenvuoden jälkeen Lankamaailman tarjouksesta. 


Mulla on nyt näköjään tullut tällaisia hullutuksia. Kirjoneuletta, lapasia, lopia, limavillaa..... 
Langasta oli alunperin tarkoitus tulla jonkunnäköinen palmikkopaita. Palmikkopaita hullutus oli niin lyhyt hetki, etten siitä tainnut edes ehtiä täällä mainita...

Kyllä mä vielä joku päivä teen jonkun kalastaja-tyylisen hullun palmikkopaidan.

Tällähetkellä puikoilla on ehkäpä ennätysmäärä keskeneräisiä. Nimittäin neljä aktiivista wippiä. Suunnittelen aloittavani viidennenkin. Tarviin nimittäin videopodcastien kuuntelua varten jonkun työn, jossa ei tarvitse tabletilta kaivaa ohjetta. Ehkäpä malli löytyy sukkakirjoista...

2 kommenttia:

  1. Tääpä on ihana paita. Pitääpä harkita itselle samanlaista kellertävänä. Ensin vaan muita wippejä vähemmäksi ja samoin todo listaa.

    VastaaPoista