lauantai 30. elokuuta 2014

Sukkapläjäys

Olipa kerran Mimmi, joka oli töissä eräässä Tavaratalossa. Tavaratalossa Mimmin vastuulla oli Novitan langat. Ennen Mimmiä lankaosastoa ei ollut hoitanut oikeastaan kukaan. Tai oli sitä Kukaan hoitanut, Kukaan oli lähtenyt talosta uusille urille jo jonkin aikaa sitten. Lankaosasto oli ennen Mimmiä ollut oikeastaan yhteishuollossa ja siltä osasto näyttinkin. Mimmi otti härkää sarvista ja vimmatulla tahdonvoimalla raivasi,  hinnoitteli, visusilmäili, alensi hintoja poistuvista langoista ja järjesteli osaston kuntoon. Itseasiassa tämä raivokas järjestely piti tehdä pariinkin otteeseen koska kaikilla ei ole silmää. Eräiltä puuttui näköjään silmät kokonaan päästä. Nyt syksyn langat ovat jo useamman viikon pysyneet järjestyksessä.

Nyt onkin Mimmillä ja hänen kolleegoillaan urakka edessä. Novitalta tilattiin "otan tuon ja tuon ja tuon"-meiningillä vähän lankaa, jotta osasto saataisiin näyttämään entistä paremmalta. Kerä sitä, kerä tätä, sukkiin sopivaa, pipoihin sopivaa, vähän uutuuksia. Ennen kaikkea väriä piti saada.  Lankoja odoteltiin malttamattomana muutaman päivän. Kolmantena päivänä laatikollinen lankaa ilmestyi postilaatikolle ja kolleegat avasivat lootan innokkaina.
-Oij! Tää on paljon hienompi kun tuossa kuvassa!
-Tää on ihan karsee! Hyij, mitä tästä pitäs tehdä?!
-Mä haluan tehdä tästä jotain! Mitä mä tekisin?
-Tee jotain. Yllätä itsesi. Tee mitä tahdot. Ei sillä oo nii väliä, luulen että tässä tapauksessa enempi ja erilaisempi parempi.
-Jos teen sukat niin minkä pituset varret?

Päivän päätteeksi langat oli jaettu ja jokaisen osallistujan määränpää selvänä.

Minä itse valitsin ensimmäisiksi langoikseni Nallen uuden roosa-vihreän sekä veikan seepralangan.

Kysymys kuuluukin: Kuinka monta sukkaa voi tehdä yhdestä kerästä? Aika monta, voin kertoa.

Hyviä puolia:
 - ei tarvi tehdä kahta samanlaista sukkaa.
- ei määräaikaa.
 - en ole sijoittanut lainkaan omaa rahaa tähän.
- bussitekemistä.
- Nallessa on kivat värit.


Huonoja puolia:
- lanka pölisee ja näyttää siltä että näitä sukkia on pidetty käytössä jo jonkin aikaa.
- mistä ihminen löytää niin monta erilaista mallia. Mallit tietenkin universaaleja, Novitaa tai omasta päästä. Universaalilla tarkoitan siis jotain Ei-tunnistettavaa. Esim Skew tai Hovineito.
- pystyn nyt samaistumaan ihmisiin jotka feissarin neulomispalstoilla huutelee ohjeita sen-ja-sen-kokoiselle käyttäjälle.

 Päädyin itse tekemään siis ihan perus sukan. Varpaasta varteen, tiimalasikantapää. Toinen on jostain ikivanhasta Suuri käsityö-lehdestä. Hieman soveltaen koska "Miks ihmeessä tässä tehdään näin?! Paljon parempi tulee jos teen vaan näin ja näin".






 Valitettavasti vielä kahden sukan jälkeen Nallea on jäljellä vielä kolmansiin ja ehkä neljänsiinkin. *Huokaus*
Tässävaiheessa päätin käydä laatikolla hakemassa raitalangan.
Kelta-vihreä on vähän vanhempaa tuotantoa. Toimii mun mielestä tosi hyvin. Melkeen jopa ihan pikkusen harmittaa etten voi pitää ite.
Raidoitin 2+2, varpaasta varteen, tiimalasilla.

 Seeprasta tein sitten ihan vyötteen ohjeen mukaisella silmukkaluvulla pienimmän koon mukaisen sukan. Koska perus sukka on tympeä yritin vääntää jotain palmikkoa tuohon. Ei olis kannattanut sillä
a) Se ei näy
b) se ei näytä miltään jos ei kinttu ole sukan sisällä.

Lankanahan tuo veikka on siitä kiva että sukat tulee nopeasti. Ihan vaan pari jaksoa Torchwoodia riittää.
Nyt otan vähän pesäeroa näistä sukista ja neulon jotain ihanaa jollain ihanalla langalla ihan itelle.










ps. Kahdeksan päivää! En tosin mee Malagaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti