tiistai 1. toukokuuta 2012

Eka viidettä

 Nyt on sitte kiva siivilöidä päivänvaloa ku siivottiin Sulon kanssa meidän parveke. Voih kuinka lämmin siellä onkaan neuloa villatakkia viltin alla! Tänään tarkeni jo ilman vilttiäkin. Jos ei neulota ni voi vaan kattella pihalla leikkiviä taaperoita. Voi myös haaveilla räkäpallosta, jonka sylkäisee alakerran lintumummon ex-miehen niskaan. Tai sitte ihan vaan kattella vaikka tomaattien kasvua.
Vappupiknikilläkin tarkeni. Saamani mörkö-lapaset saivat kateutta osakseen. "Tee mulleki tollaset! Mä maksan!", sanoin etten tee lapasia. Tosin joskus sanoin etten tee villasukkiakaan. Espalla saatiin aikaan teoria vappupalloista. Lähinnä niiden kantajista. Inkkariorkesterikin on jälleen saapunut. Nyt vaan odotellaan mustaa teräsmiestä, sit on virallisesti kevät. Kivaa olla välillä ulkona ihan vaan tyttöjen kesken ja jauhaa sitä itseään. Aika onnekas misu oon. Kymmenen vuotta tulee pian täyteen.
Lisäksi käytiin viel romanttisella iltakävelyllä. Melko jees.

Filtering Daylight. Alku ei millään meinannut mennä kohdilleen. Onneks meillä oli NBt ja sisar laittoi kuviot kohdilleen. Vitsit, että tykkään noista reunakurveista. Lankana vironvilla, väri Blum, jota meni noin 400m.
Seuraavaksi puikoille stiiveniä!
...ja pikkasen jotain villatakin tapaista...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti