sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Reissunaista vaisto vie

Kävinpähän Kuopiossa kyläluutailemassa. Suoraa junayhteyttä ei ollut, joten mun piti kerätä kaikki rohkeuteni ja uskaltautua vaihtamaan bussiin Pieksämäellä. Ihan hienosti meni. Konnarina oli hellyyttävä savon murteella vääntävä herrasmies, tunsin olevani turvassa.
Matka meni mukavasti neuloskellessa. Muutama rivi tuli lisää oranssiin neuleeseen ja musta-harmaa silkkijuttu tulis varmaankin valmiiksi tuossa tuokiossa jos partsilla ei olis niin tuskasen kuuma istua. En ymmärrä mikä mun edessäistuvan miehen ongelma oli. Mulla oli eväänä porkkanaa ja rouskuttelin menemään sitä. Porkkanan puolessavälissä ukko heitti mulle pahaa öögaa penkkien välistä. Kun ukon pää oli kääntyny pois näytin sille oikein pitkää nenää.






 Vietin koko perjantai päivän pihalla. Sain lainaksi maailman ihanimman polkupyörän.

 Kävin juomassa kahvit torin laidalla. Juurikin tuossa sinisen aidan nurkassa. Kyytipojaksi hallin kahvilasta mansikkapulla. NamNam.

Pitkän tovin vietin myös Snellmannin puistossa. Lyhyt kätkötovi venähti pidemmäksi ajaksi. Pysähdyin eräälle penkille tuumailemaan kätkön paikkaa. Hetken istuttuani eteeni ryntäsi jostain pitkähiuksinen ja pisamainen naishenkilö joka kysyi voisikohan hän haastatella minua paikallislehteen. Sanoin että tottakai, eikä kuvan ottaminenkaan haittaa sillä en ole Kuopiolainen :D Siinä sitte turistiin mukavia ja mä kerroin kesäsuunnitelmistani ja ajatuksistani kesäisestä kaupungista.
Täytyy kyl sanoa et Kuopio on niin kesäkaupunki et huhhuh. Pyörällä vaan huitasee hetkessä kaupungin läpi rantsuun ihailemaan järvimaisemaa. Oivoi.
 Syötiin mansikoita ja kirsikoitakin.

Illalla vielä käytiin Viinifestareilla. Tai siis ei käyty sisällä vaan hengailtiin alueen ulkopuolella. Juotiin siideriä ja kuunneltiin Palefacea. Melkoiset kesäfiilikset.
Ihaninta kuitenkin koko reissussa oli Miikkun kanssa hengailu. Voi sitä naurun määrä ku oikeen veisteltiin. Eikä aina tarvinnu ees veistellä, ei tarvinnu edes puhua. Voi olla toisen kanssa myös hetken hiljaa ja kuunnella vaan laineiden liplatusta sorsanp*skasella mattolaiturilla.
 

2 kommenttia: