sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Merkillistä

Olipa kerran kiva musta villakangastakki. Takissa ei ollut mitään muuta vikaa, kun typerä hihamerkki. Oikeastaan siinä oli kaksi hihamerkkiä. Toisessa kädessä ranteen kohdassa leppäkerttu. Leppäkertun oli joku edellinen omistaja onneksi vain ommellut kiinni, joten se lehahti helposti lentoon.
 
Vasemmassa kädessä oli tosi typerä wannabe intti merkki. Typerästä merkistä huolimatta päähenkilömme käytti takkia uskoen, että vielä jonain päivänä löytää hienon merkin. Hän olisi niin kovasti halunnut Ryhmä-Xn raksin, muttei voinut laittaa sitä, sillä hänen avopuolisollaan oli jo moinen merkki omassa takissaan.

Yksin, sateessa ja pimeässä Mimmi etsi ja etsi merkkiä, kunnes heitti jo toivonsa. Viikkojen ajan hihamerkki asia sai olla. Kunnes eräänä iltana hän katsoi Twin Peaksia. "Hei kato olisko siel Etsyssä Bookhouse boyssin logoa!" Päähenkilömme avopuoliso rohkaisi.


OLI SIELLÄ! Klik klik ja viikkoa myöhemmin Mimmille tuli kirje Ruotsista. Silitysrauta ja -lauta esiin swiish swoosh ja fädääm!  Niin Mimmi, Avopuoliso ja villakangastakki ratsastivat kaikki yhdessä yksisarvisen kyydissä auringonlaskuun.
Sen pituinen se.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti